maanantai 7. syyskuuta 2015

Asiakaspalvelua

Nyt toisena vuonna meillä on ollut asiakaspelvelua aina kaksi kertaa viikossa tiistai iltapäivisin ja perjantai aamupäivisin. Asiakaspalvelu on ollut mielestäni ihan mukavaa mutta joissain vaikeammissa töissä mitä ei ole paljoa tehnyt niin vähän kyllä pelottavaakin. Asiakkaita on ollut paljon ja kaikille on riittänyt töitä, välillä on tullut jopa vähän kiirekkin että ehtii käydä syömässä töiden välissä. Itselläni on ollut paljon hiustenleikkauksia ja ne on onnistunut mielestäni ihan hyvin, mutta haluaisin myös päästä värjäämään kun sitä en ole tehnyt vielä niin paljoa. Asiakaspalvelupäivinä kaikki ei kuitenkaan tee asiakkaita vaan pari on järjestäjinä ja pari kassassa. Järjestäjät auttavat jos joku tarvitsee apua ja tekevät töitä jos joku on poissa, he myös järjestelevät hyllyjä sekä tuovat pyyhkeitä yms. Kassassa olevat ottavat maksuja vastaan sekä vastaavat puhelimeen ja hoitavat ajanvaraukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti